Liikenne vähäpäästöiseksi – Kuka ottaa kopin?

Utsläppssnål trafik – Vem tar tag i saken?

Liikkumisen tavat ja tarpeet muuttuvat ja etenkin liikenteen päästötavoitteet edellyttävät tekemään nopeita muutoksia totuttuihin tapoihin. Kokonaisuus vaatii koordinointia, mutta erityisesti pienissä kunnissa on vähemmän resursseja kehittää kestäviä liikkumisen tapoja.

Vaasan seudulla on alettu työstää liikennepalveluita ja liikennettä kokonaisuutena.

– Liikennepalvelut vaikuttavat alueiden elinvoimaan ja yritysten ja ihmisten arkeen, joten näemme tarpeen yhteiselle keskustelulle päästövähennyksiä tavoiteltaessa, kertoo projektipäällikkö Heli Siirilä Vaasan yliopiston tutkimusalusta InnoLabista.

Liikennekeskustelu on kärkästä erityisesti sosiaalisen median kanavissa. Tavoitteena on, että tiedon lisääntymisen seurauksena vastakkainasettelu vähenee ja aiheesta keskustellaan rakentavasti.

Keskikokoisen Vaasan kaupungin ympärillä on paljon maaseutua ja liikennekulttuuri on henkilöautopainotteista.

– Auto on monelle yhä statussymboli. Ihmiset ovat tottuneet itse päättämään, milloin ja mihin liikkuvat eikä joukkoliikennetarjonta ole ollut sillä tasolla, että se nähtäisiin yhtä toimivana vaihtoehtona. Osa liikennepalveluista on kuitenkin jo kehittynyt parempaan, kertoo projektipäällikkö Matias Båsk Vaasanseudun Kehitys Oy VASEKista.

– Ennen koronaa esimerkiksi junamatkustamisen käyttäjämäärissä oli isot kasvuluvut. Valmiutta muutokseen siis on, kun hinnat ovat kohdillaan ja viestintä on positiivista, Siirilä lisää.

VASEK ja Vaasan yliopiston tutkimusalusta Innolab koordinoivat EU-rahoitteista MoveIT-hanketta, jossa on analysoitu liikkumisen nykytilaa ja tavoitteita. Lisäksi on laadittu tiekartta näyttämään suuntaa tulevaan ja luotu Fiksu liikkuminen Vaasan seudulla -verkkosivusto.

Covid-19 vähensi työmatka- ja vapaa-ajan liikkumistarpeita ja esti MoveIT-hankkeessa suunniteltujen kestävien työmatkavaihtoehtojen ja kimppakyytien kokeilemisen. Aika näyttää, miten pandemia vaikuttaa liikkumiseen ja liikennepalveluihin. Kuva: MoveIT-hanke

Saumatonta matkustamista eri kulkuvälineissä

Vähähiiliset liikennepalvelut Vaasan seudulla 2030 -tiekartassa on kahdeksan teemaa: työpaikat, asukkaat, palveluntarjoajat, maksutavat, hallinto, rahoitus, infra ja viestintä.

– Aika monen asian pitäisi muuttua vähäpäästöisen liikenteen saavuttamiseksi, mutta yksi keskeinen muutostarve on matkaketjuissa Vaasan seudulla. Sujuvat matkaketjut ovat yksi keino saada julkinen liikenne houkuttelevaksi, mukavaksi ja helpoksi tavaksi liikkua, Siirilä sanoo.

Tiekartan tavoitteissa matkaketjujen rakentaminen on käynnistynyt vuoteen 2024 mennessä. Koko matkan voisi tehdä tulevaisuudessa samalla lipulla, vaikka kulkuväline vaihtuisi välissä. Tulevaisuuden liikkumista suunniteltaisiin kestävästi, eli joukkoliikenne, uudet liikennepalvelut, pyöräily ja kävely korostuisivat investoinneissa.

Tiekartta on laadittu molempien kotimaisten kielten lisäksi englanniksi.

– Vaasan seudun yrityselämä on kansainvälistä ja liikennepalveluiden kestävyyttä työstetään parhaillaan niin Suomessa kuin muualla Euroopassa, Siirilä sanoo.

Liikennepalveluiden käyttöön vaikuttavat päätökset, joita tehdään lukuisissa julkisissa organisaatioissa ja yksityisissä yrityksissä. Tiekartta näyttää yhteistä suuntaa esimerkiksi työnantajille ja kuntien luottamushenkilöille.

– Toiveemme on, että seuraavaksi seudulla tehdään konkreettinen toimintasuunnitelma liikenteen kestävyystavoitteiden saavuttamiseksi, Matias Båsk kertoo.

MoveIT-hankkeen työpajat siirtyivät pandemian seurauksena verkkoon. Osallistujissa oli viranomaisia, yrityksiä, korkeakouluja ja etujärjestöjä. Heli Siirilä ja Matias Båsk kiittelevät mukanaolijoiden aktiivisuutta. Kuva: Vaasanseudun Kehitys Oy

Fiksu liikkuminen Vaasan seudulla

MoveIT – vähähiiliset liikennepalvelut Vaasan seudulla 2030 -hanke

Toteutusaika: 1.1.2019–31.8.2021
Kokonaiskustannukset: 151 930 euroa
EAKR- ja valtion tuen osuus: 112 331 euroa

Rahoittajat: Pohjanmaan liitto, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, Vaasan kaupunki, Mustasaaren kunta